Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

MUUTOKSEN TUULIA

Keväällä tuli ”pieni” yllätys joka kohautti varmasti meidän kaikkien elämää. Olemme jollakin muotoa joutuneet muuttamaan toimintamalleja, jotka olimme kokeneet toimiviksi. Nyt on varmasti tullut testattua uusia tyylejä, miten päästä samaan lopputulokseen mutta kuitenkin mahdollisimman mielekkäästi. Koronan kautta myös omat suunnitelmat menivät uusiksi. Maaliskuun jälkeen en ole paljoakaan jakanut mitään somessa ja halusinkin nyt hieman päivittää tilannetta ja päästää Teidät taas tilanteen tasalle.     Keväällä jätin yritystoiminnan taustalle ja menin palkkatöihin teollisuuden puolelle . Yhdeltä koulutukseltani olen puuseppä, joten niillä papereilla vielä pääsi vaihtamaan alaa. Reilu viisi kuukautta on hurahtanut nopeasti uudessa työssä sekä uuteen arkeen totuttautumisessa. Työrytmit olivat täysin erilaiset kuin mihin olin tottunut, joten siinä tuli jo ensimmäinen haaste. Kuudeksi tai seitsemäksi töihin herääminen olikin yllättävän hankalaa minulle. Ensimmäiset kolme viikkoa tok