Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuuta 7, 2019.
Kuva
HYVINVOINTIRETRIITTI VOL.1  Nyt on aika purkaa tammikuun puolessa välissä järjestämääni hyvinvointilomaa. Se tosiaan oli ensimmäinen hyvinvointiviikko, jonka olen suunnitellut ja toteuttanut. Olin miettinyt asiaa jo jonkin aikaa, mitä se voisi sisältää, mitä hyvinvointi ihmisille tarkoittaa ja miten järjestelisin viikon ohjelmia niin, että se vielä tuntuisi lomalta. Kovasti mietin myös majoituspaikan tyyliä, sijaintia ja kokoa. Espanjassa kun ollaan, niin asiat eivät ole niin itsestään selviä. Myönnettäköön, että tämä jännitti sekä innosti kovasti. KODIN ETSINTÄ JA POHJATYÖT Muutaman kuukauden olen saanut itse asua Kanarialla, ja tässä ajassa olen kerennyt kierrellä ja tutustua eri paikkoihin, sekä tapoihin toimia. Tärkein asia mielestäni tämän tapahtuman onnistumisessa oli oikeanlaisen kodin löytäminen ryhmälle. Se osoittautuikin yllättävän hankalaksi, mutta onneksi olin päättänyt aloittaa sen etsinnän hyvissä ajoin. Kävin katsomassa ihan livenä muutamia eri koteja, niiden