Kolme viikkoa. Lyhyt aika vai pitkä aika?
Saavuin takaisin Suomen maaperälle kolme viikkoa sitten. Muutimme viime syksynä Kanarialle, ajatuksena että jäisimme ulkomaille asumaan ja työskentelemään. Myimme lähes kaiken mitä omistimme ja muutamia asioita jätettiin vanhempien luokse ns hätävaraksi.
Oma ajatusmalli päässä oli, että emme palaa ainakaan muutamaan vuoteen takaisin, joten olin ottanut oppimisvaihteen silmään. Opettelin maan tavoille ja uuden tavan oman työn tekemiseen. Omat haasteet tuli, kun englannilla ei joka paikassa meinannut selvitä. Mutta tilanteet muodostuivat yleensä hassuiksi, ja asiat saatiin eteenpäin.
Puoli vuotta vierähti loppujen lopuksi nopeasti. Siinä ajassa sai kokea kaipuun Suomen vuodenajanvaihteluihin sekä perheen ja vanhojen ystävien lähellä oloon. Iloa oli kokea muun muassa uudenlainen joulu ja uusi vuosi, erikoiset vuoristomaastot ja mutkatiet, sekä hämmästyä pienen saaren monipuolisista mahdollisuuksista.
Nyt kolme viikkoa olen saanut asustella ja tutustua uuteen kotikaupunkiini, Joensuuhun. On ollut hullun ihanaa kokea miten kohteliaita, lempeitä ja iloisia ihmiset täällä ovat. Kun soitan eri paikkoihin selvittääkseni asioita, niin ihmiset (jopa puhelimessa) ovat ihanan ystävällisiä ja huomioivat että varmasti on miellyttävä ratkaisu löydetty. Kaupungillakin ihmiset alkavat omatoimisesti jutustella minulle ja yrityksissä henkilökunta tekee kaikkensa että osaavat auttaa minua asiani kanssa.
Kolmessa viikossa on tapahtunut super paljon kyllä. Ja tämän kokemuksen pohjilta voisin sanoa, että jos vain intoa ja mielenkiintoa riittää niin muutamassa viikossa saa ihmeitä aikaan. Haluaa sitten kohentaa kuntoa, parantaa ruokavaliota, löytää uuden kodin, vaihtaa pankkia tai vaikka oppia remontoimaan.
Kun tekee itselleen selkeän päätöksen, pohtii mikä voi mennä pieleen ja miettii onko se oikeasti mitä itse haluaa. Aina tulee vastoinkäymisiä. Sen takia onkin alussa hyvä miettiä valmiiksi jo mahdolliset sudenkuopat, ja miten ne sitten ylittää. Vai onko ne sellaisia joihin tipahtaa? Ja jos tipahtaa, niin kummalle puolelle kuoppaa sitä sitten nousee.
Joskus näitä kuoppia tulee heti perään toinen ja toinen ja toinen. Siinä vaiheessa katsoisin kokonaiskuvaa ja tilannetta kauempaa. Miettisin uudestaan mitä haluan ja miksi, onko siinä järkeä aina tippua ja kiivetä?
Eräs luennoitsija puhuikin 80 / 20 säännöstä. Vaikkakin kyseessä oli ravintoluento, niin sama pätee mielestäni moneen muuhunkin asiaan.Jos 80 % ajasta menee hyvin ja mielekkäästi, niin se on ihan ookoo, että 20 % ajasta on haasteellisempaa ja hankalampaa. Näin osaa arvostaa enemmän tuota hyvää ja mielekästä aikaa. Pääasia olisi, että selkeästi suurempi osa ajasta, ravinnosta, tekemisestämme on miellyttävää ja siitä jää hyvä mieli.
Jos ajatellaan että prosentit olisivatkin 50 / 50, niin ei ihan hirveän herkästi hymyilyttäisi. Ja vielä vähemmän, jos luvut olisivat toisinpäin. Kyllähän meidän on hyvä nauttia tekemisestämme, ympäristöstämme ja ihmisistä ympärillämme.
Monet antavat hurjan paljon energiaa siihen mitä saa syödä ja mitä ei. Tähän tuhlaantuu niin aikaa, energiaa ja aivosoluja. Jos kokeilisi muutaman viikon hellittää tuosta ajatuksesta, ja tunnustelisi vertailun vuoksi omaa kehoa ja mieltä. Miten syömäni ravinto vaikuttaa jaksamiseeni, ajatteluuni, ihooni, virkeyteeni, kipuihini?
Suomeen muutettuani pääsin tekemään tämän ”testin” itse myös. Me ostimme asunnon, jota nyt remontoidaan. Kotona on kaksi huonetta joissa eletään, ja kumpikaan niistä ei ole keittiö. Tuleva työhuoneeni toimii meillä nyt väliaikaisena keittiönä ja sieltä löytyy jääkaappi, kahvinkeitin, munankeitin ja muutamia ruokailuvälineitä, lautasia, kuppeja ja kulhoja. Mikrokin saatiin muutama päivä sitten lainaksi.
Mielikuvitus on saanut käydä aika lujaa, jotta saa jonkinlaista ruokaa koottua. Tämän vuoksi olen joutunut tutustumaan muun muassa kaupan valmisruokavalikoimaan uudestaan. Vanha tuttu rusinallinen maksalaatikko pääsi testiin, kuten myös kaupan leivät, kalapyörykät ja -pihvit. Kylässä tuli myös syötyä enemmän hiilareita, eikä aina täysjyvänä. Joka paikkaan pyrin työntämään kuitenkin edes vähän jotakin kasvista, salaattia tms.
Viikon verran meni ja aivosumu ja väsähdys yllättivät minut. Salaa osasin odottaakin, että jossain välissä ne varmasti hyökkäävät kimppuuni. Ai että miten epämukava olo siinä tulee. Silmät seisahtelevat, ajatukset eivät pitkälle kanna, väsyttää mutta ei nukuta, turvottaa. Onneksi osasin odottaa tämän tulevan, ja korjasin tilanteen hetimiten. Lohisalaattia, pähkinöitä, avokadoa, oliiviöljyä, oliiveja, hedelmiä, enemmän lehtikaalia, kurkkua, tomaattia, kaurapuuroa, kananmunaa, pakastekasviksia. Ja ihanan nopeasti alkoi taas päässä normaalisti surisemaan, katse loistamaan ja turpo olo kehossa helpottamaan.
Ilouutinen on mielestäni se, että ruokavaliomuutos tuo nopeasti eroa olotilaan, olisi sitten syönyt aina epäterveellisesti tai vain hetkellisesti viettänyt aikaa sudenkuopassaan. Mielestäni parasta on saada kokea se upea ero, kuin olisi aivan eri ihminen.
Loppujen lopuksi päivämme kulkua ohjaa isosti miten aivomme ja kehomme jaksaa. Ravinnolla on suuri vaikutus, ja olen saanut todistaa sitä myös monen asiakkaan kanssa. Me joko tuhoamme, tai rakennamme itseämme sen avulla. Ravinto on siis meidän rakas ystävä tai hirvein vihollinen.
Muutama viikko on lyhyt aika vuodesta. Jos sinullakin on mahdollisuus niin kokeile jossain vaiheessa tunnetko omassa kehossasi erilaisia tuntemuksia muuttamalla ravintoasi puhtaampaan suuntaan. Ja jos kaipaat apuja tai vinkkejä, niin voit kysyä palveluistani lisää.
Nautinnollisen ihanaa pääsiäisen aikaa!
Anne
Kommentit
Lähetä kommentti