Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuuta 16, 2018.
Kuva
Kaamosväsymys? Syysväsymys? Jatkuvasti pimeää?  Energiat  alhaalla? Mikään ei kiinnosta, eikä ainakaan innosta? Nyt on sen aika!! Pimeimmät ajat ovat käsillä ja innolla odotetaan, koska se lumi tulisi ja toisi hieman kirkkautta päiviimme. Tuntuu, että olisi pienessä aivosumussa ja energiaa ei vain ole niin paljon kuin kaipaisi omiin päiviin. Kaverit kertoo kuinka väsyttää, ja töiden lisäksi ei muuta jaksakaan. Kun lähtee töihin on pimeää, ja töistä kun pääsee on pimeää. Viikonloppuisin tai vapailla yritetään levätä, jotta jaksaisi taas paremmin seuraavan viikon. Jos tuolle pimeydelle on antanut vallan, niin perhe-, kaveri- ja työpiirissä ei ehkä hirmuisesti näy iloa ja hymyä näinä pimeinä aikoina. Missä vaiheessa sitä ihanaa auringonvaloa voi saada?! Sitä auringonvaloa, joka kesällä aina energisoi meitä, ja saa meidät jaksamaan kuin duracell puput päivästä toiseen. Mitä jos otammekin itse vallan? Voisimmeko itse vaikuttaa tähän kehossamme vallitsevaan olotilaan? Me