Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Tieto on tuskaa ?!

Pääasiassa olen ollut aina perusterve. Lapsenakin sanoin äidille, että miksi en voisi olla kipeä niin kuin muutkin lapset koulussa ja jäisi kotiin. Huomasin aikuisiällä, että peräkkäisinä vuosina sairastuin aina tammikuussa noin viikoksi kuumeeseen ja flunssaan. Se oli mukavasti selitettävissä stressin helpotuksena ja höllemmällä otteella ravintoon joulun aikoihin. Viime vuonna tapahtui paljon, ja tällä kertaa olin neljän kuukauden aikana kolmesti kipeä! Kun ihminen on motivoitunut ja innoissaan tietystä aiheesta, hän ottaa selville asioita, opiskelee omatoimisesti, osallistuu koulutuksiin.. Tekee kaikkensa, että saa lisää tietoa mielenkiinnon kohteestaan. Minä innostuin 2011 omasta terveydestä ja kehon toiminnasta. Siitä se sitten lähti. Aloin kaivamaan tietoa, lukemaan, testailemaan itselläni asioita. Eli itseasiassa tutustumaan itseeni, mitä olen, mihin pystyn ja mihin voin kehittyä. Sitähän se on. Mitä enemmän minulla on mielenkiintoa tutustua itseeni ja miten kehoni reagoi asioi